Vanhoja pappeja, lähetystyöntekijöitä, diakoneja ja muita Sanan julistajia.
Heitä riittää vieraiksi seurakunnan tilaisuuksiin.
Mutta, ihan vakavasti, joskus olisi oikein tajuta että ei enää.
Jos puhuminen on jo vaikeaa tai vieras tarvitsee avustajan lähes kaikkeen, ei enää ole kenellekään hauskaa että aina vaan jatketaan.
On tietysti kunnioitettava pitkän uran tehnyttä julistajaa ja hänen sanomaansa ja osaamistaan.
Mutta silti, rajansa kaikella. Lopun on vaan uskallettava myöntää olevan tässä ja nyt. Jonakin päivänä. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Pahinta on se, kun emeritus-papin fysiikka on kunnossa, mutta muisti heittää, ja seurakuntalaiset pyytävät häntä hoitamaan kirkollisia toimituksia, esimerkiksi hautauksia, koska "ei me tiedetä ketään muuta pappia kuin N.N." Ette kyllä opikaan tietämään, jos aina vaan pyydätte vanhus-parkaa, joka lähtee niin kauan kuin pyydetään: se papin kutsumus, näet. Ja suntio odotaa sakastissa pappia ja miettii, että toivottavasti tuo tulee oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan...
Kysymys bloginpitäjälle; olen naispuolinen puutarhuri. Kannattaisiko kouluttautua vielä suntioksi? Mikä mahtaa olla suntioiden työllisyys ja miten seurakunnat varsinkin pienemmillä paikkakunnilla valitsevat suntiot? Tarvitaanko tulevaisuudessa suntioita vai alkavatko seurakunnat hoitaa varojen puutteessa suntioille kuuluvat tehtävät vapaaehtoisten voimin?
En osaa vastata kannattaako. Riippuu niin monesta asiasta. Kyllähän koulutusta järjestetään ja sitä on helposti saatavilla.
Työllisyys on sellainen että ainakin jos meidän porukoista joku lähtee niin uutta ei todennäköisesti palkata. Työt ei silti vähenny vaan ne tehdään pienemmällä porukalla sitten.
Mutta ainahan joskus on paikkoja auki, en tiedä miten valinta aina menee. Koulutus, kokemus ja tehtävään sopivuus haastattelijoiden mielestä? Etenkin pienemmillä paikkakunnilla varmaan vaikuttaa pärstäkerroin aika paljon ja se tunnetaanko ennestään.
Kaipa suntioita tarvitaan kun ei kaikkea saataisi kuitenkaan vapaaehtoisia tekemään.
Juu...kaikki loppuu aikanaan, myös maallinen kunnia ja kunnian kukkona touhuaminen. Nöyrtymistä opettelen joka päivä, huonosti opin.
Lähetä kommentti