Vanhoja pappeja, lähetystyöntekijöitä, diakoneja ja muita Sanan julistajia.
Heitä riittää vieraiksi seurakunnan tilaisuuksiin.
Mutta, ihan vakavasti, joskus olisi oikein tajuta että ei enää.
Jos puhuminen on jo vaikeaa tai vieras tarvitsee avustajan lähes kaikkeen, ei enää ole kenellekään hauskaa että aina vaan jatketaan.
On tietysti kunnioitettava pitkän uran tehnyttä julistajaa ja hänen sanomaansa ja osaamistaan.
Mutta silti, rajansa kaikella. Lopun on vaan uskallettava myöntää olevan tässä ja nyt. Jonakin päivänä. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)