Normaalissa työssä ihmisillä on työ ja sitten on vapaa-aika. Siihen vapaa-aikaan ei työnantajalla ole mitään puuttumista ja piste.
Mutta eipä seurakunnassa.
On olemassa kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä miten seurakunnan työntekijän tulisi elää ja toimia tai mitä hän saa tehdä omalla vapaa-ajallaan.
Asia on oikeastaan tavattoman laaja. On epäviralliset odotukset oikeanlaisesta käytöksestä ja lisäksi löytyy sopimuksia ja sääntöjä työ- ja virkaehtosopimuksista.
Yleisenä ohjenuorana pidetään kai että seurakuntatyöläisen odotetaan käyttäytyvän seurakunnan opetuksen mukaisesti. Tai näin moni ajattelee. Kirkon työläinen ei siis saisi viettää niinsanotusti paheellista elämää. Ei päihteiden käyttöä, ei aviottomia suhteita jne.
Näissä tavoitteissa sitten onnistutaan joskus paremmin ja joskus huonommin.
Kokonaan oma alueensa on miten kirkko voi halutessaan rajoittaa työläistensä vapaa-aikana tapahtuvia muiden ammattien harjoittamista tai lisätienestien hankkimista.
Tässä on merkitystä silläkin onko työsopimussuhteessa vai virkasuhteessa kirkkoon työnantajana. Myös se kuuluuko yleisen työaikalain piiriin vaikuttaa.
Papit ja kanttorit ainakin ovat niinsanotusti työajattomia. Joten heidän pitää aina saada sivutoimilupa jos mielivät harjoittaa muuta tointa tai pitää liikettä eli harjoittaa yritystoimintaa saadakseen lisäansioita. Näin ollen esimerkiksi kanttoreiden sivutoimiluvat ovat yleisiä johtuen mm. heidän kysynnästään musiikin ammattilaisina. Vaikkapa antamaan laulutunteja tai soitonopetusta. Tai papilla voi olla sivubisneksenä jokin firma johon hän tarvitsee luvan.
Hauska yksityiskohta on että pitää myös selvittää käytetäänkö sivutoimeen työaikaa. Mutta kai joissakin tapauksissa seurakunta sitten hyväksyy mahdolliset bisnekset työaikanakin.
Meillä työaikalain alaisilla työntekijöillä asia on lähtökohtaisesti yksinkertaisempi. Periaatteessa vain ilmoitus sivutoimesta riittää, mutta hallinnossa se voidaan kuitenkin haluttaessa kieltää tai sitä voidaan rajoittaa. Mikäli siis katsotaan siitä olevan mahdollisesti haittaa työn asianmukaiselle hoitamiselle.
Erittäin outoa on että työ- ja virkaehtosopimuksessa on suuri ero sillä onko työntekijä työsopimussuhteinen vai virkasuhteessa seurakuntaan. Työsopimussuhteinen eli toimessa oleva saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Mutta viranhaltija ei ilman lupaa jos katsotaan edellä mainitsemani haitan mahdollisuuden viranhoidolle olevan olemassa.
Työ- ja virkaehtosopimus siis mahdollistaa kieltämisen tai rajoittamisen. Sitä ei ole pakko tehdä. Asia siis riippuu aina hallintovirkamiesten ja viime kädessä luottamushenkilöiden mielipiteistä asiasta.
Jos ajatellaan että seurakunnassa ei olla töissä siksi että vapaa-aikana puuhataan muuta ansionhankkimista, niin sitten asia on niin. Toisaalta jos sattuu sellaiset esimiehet ja luottamushenkilöt että heitä ei kiinnosta työntekijöiden puuhat vapaalla kunhan hommat hoituvat päätoimessa, voi tilanne olla ihan toinen.
Eli ongelma on siinä että ei sitten lopulta ole kuitenkaan sellaisia kattavia sopimuksia miten näihin asioihin suhtaudutaan. Mielipiteille jää liikaa tilaa vaikuttaa lopputuloksiin.
Yleisestä mielipiteestä vielä. Kyllä varmasti herättäisi mielipiteitä jos kirkkoherra olisi vaikkapa lähikuppilansa kanta-asiakkaita. Vaikutusta olisi varmasti sillä olisiko hän siellä selvinpäin ja tekisi käytännön diakonia- tai evankelioimistyötä vai olisiko hän siellä säännöllisesti juopottelemassa.
Niin kirkkoherrat kuin kaikki muutkin seurakunnan työntekijät ovat kuitenkin ihmisiä. Virheineen kaikkineen. Kyllähän poliisinkin edellytyksiä hoitaa tehtäviään on syytä epäillä mikäli hän esim. syyllistyy omaisuusrikoksiin tai pahoinpitelyihin. Mutta mikä on sitten raja puuttua seurakuntatyössä kun kuitenkin puhutaan paljolti hengellisistä asioista ja "hengenmiehiltä" joko yhteiskunnassa tai seurakunnassa odotettavasta käytöksestä.
Aika pitkälle pitäisi asiat hoitaa niin että antaa ihmisten elää omaa elämäänsä ja tehdä mitä haluavat niin kauan kuin sillä ei ole selvää haitallista vaikutusta työn hoitamiseen. Jotkut vaan haluavat mieluummin tuomita etukäteen ja kieltää asioita varmuuden vuoksi. Asiattomuuksien tapahtuessa on kuitenkin mahdollisuus aina antaa huomautuksia ja varoituksia ja vasta sitten asettaa esteitä ihmisten vapaalle elämiselle. Tällä siis tarkoitan tuota perustuslaissakin olevaa vapautta hankkia elantonsa ja toimeentulonsa haluamallaan laillisella tavalla. Ei seurakunnan tehtävä ole mielestäni olla työläistensä tai jäsentensä vahti ja tuomitsija.
Sillä kuten tiedämme, viimeisellä tuomiolla on ihan eri tuomarit odottamassa.
