Kanttorit, nuo musiikin taitajat!
Niin kauniisti ja taidolla kuin he meitä soitollaan ilahduttavatkin, niin pientä naristavaa on usein heissäkin.
Toisinaan he ovat kuin suuria rokkistaroja jotka saapuvat valmiiksi laitetulle stagelle, vetävät shownsa ja poistuvat kohti seuraavaa keikkaa...
Jotenkin heidän jäljiltään saa varsin usein käydä fiksaamassa paikat kuntoon. Vaikka he saisivat itse laitettua nuottitelineet, siirrettyä pianon, etsittyä itse hukkaamansa koraalikirjat tms. ennen esitystä niin sen jälkeen ne varsin usein jäävätkin sitten suntion korjattaviksi.
Urkuparven valot ovat myös ilmeisen hankalia. Ne on helppo sytyttää mutta niin kovin vaikeat sammuttaa. Ei se mitään, sitä vartenhan on suntio joka kiertää joka paikan ja varmistaa asiat.
Korostan että minulla on aina ollut oikein hyvät välit meidän kanttoreihimme! Tämä täytynee lukea vain taiteellisuuden vaikutukseen pieniin asioihin. Jos urkuparvelta poistuessa päässä soi jo seuraava Buxtehuden kantaatti jota on harjoiteltava, ei siinä ehdi paljon paneutua työympäristön ikäviin pikkuasioihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Voi herranjestas on kivaa löytää tällainen blogi. Lähipiirissä esiintyy tekopyhää hihhulointia ja välillä sitä tosissaan miettii että tulisiko se salama taivaalta jos se saarnaajaa sitä minulle oikein kovasti toivoisi (Rakas Jumala tapa Veera kun se sanoi minulle tänään että olen väärässä). Mutta helvettiäkö sitten teet suntion hommissa?
Helvettiäpä hyvinkin... ;-)
Tai sitten hommiin on vaan aikanaan ajauduttu kuin elämän lastu virrassa keikkuen. Sitten on tapahtunut juuttuminen ja nykytilanteessa ei kauheasti ole muutakaan työtä tarjolla. Näillä mennään. Joinakin päivinä jopa pidän työstäni. Ei tämä aina niin kurjaa ole sentään. Tähän blogiin vaan tiivistyy tietyt puolet tästä työstä, joka on niin paljon muutakin.
Lähetä kommentti