keskiviikko 26. elokuuta 2009

Ihan rohkeasti sisään vaan!

Vihkimiset, kasteet ja siunaukset on tarkoitettu alkamaan sillä tietyllä kellonlyömällä mikä on seurakuntatoimiston kanssa sovittu. Papeilla, kanttoreilla ja jopa syntisellä suntiolla saattaa olla päivän aikana paljon muitakin työtehtäviä ja ihan eri paikassa.

Siispä seurustelkaa niiden sukulaisten ja ystävien kanssa tilaisuuden jälkeen paremmin. Mutta 5 (mieluummin 10) minuuttia ennen h-hetkeä olisi hyvä jo istua hiljaa siellä kirkon penkissä.

On ällistyttävän tyhmän tuntuista yrittää saada ihmisiä siirtymään ajoissa sisään. Kun mikään ei tunnu vaikuttavan. Ihan suoraan ei viitsisi sanoa että "sisälle siitä, perseet penkkiin ja turvat tukkoon". Sitten lopulta kiirehditään kolinalla ja kopinalla sinne penkkiin. Tilaisuus menettää myös arvokkuuttaan kun hälinä käytävässä jatkuu viime hetkeen eikä rauhoituta ja hiljennytä juhlan arvoa edellyttävästi.

Tämä taitaa olla yksi niitä vuoria joita ei yksi syntinen suntio saa ikinä siirrettyä.

1 kommentti:

Aija kirjoitti...

Eikä siinä auta aina edes se, että pahainen pastori koittaa auttaa syntistä suntiota sisäänheittohommissa. Olen kiinnittänyt huomiota ihan samaan. Onkohan ihmisille vaikeaa istua hetki ihan hiljaa siellä kirkon/kappelin penkissä?