Joulu alkaa olla lusittu

Joulun aika on ihmisille rauhoittumisen ja lepäämisen aikaa. Mitä nyt pitää valmistella se joulu siellä kotona.

Seurakunnassa kuitenkin meininki on kiivaimmillaan. On kauneimpia joululauluja, adventtikirkkoja, aattohartauksia ja jouluyön messuja. Jouluaamuna taas aikaisin jumalanpalvelus jne.

Niissä kaikissa on töissä ihmisiä. Ihan samanlaisia kuin muutkin. Heilläkin on joulu myös kotona. Mutta on vaan oltava tekemässä toisille joulun juhlaa.

Heistä pisimpään kussakin tilaisuudessa on aina suntio tai vahtimestari. Pappi ja kanttori sekä mahdolliset esiintyjät tulevat vetämään shownsa, mutta joku laittaa aina kaiken valmiiksi ja purkaa pois tilaisuuden jälkeen.

Kyllä joulun aika rasittaa varmasti pappien ja kanttoreidenkin perhe-elämää. Usein tuntuu olevan että samat henkilöt on uhrattu tiettynä jouluna muiden vapaan eteen. Tai joskus yritetään jakaa hiukan töistä kaikille että jokaisella olisi myös vapaata.

Sellaistahan työ seurakunnassa on. Kun tavallisilla ihmisillä on juhla ja vapaata, niin me painamme hommia urakalla. Silloin se ei useinkaan tunnu kovin kivalta. Onneksi sentään me "ei-hengellisen" työn tekijät saamme sunnuntaikorvaukset pyhätöistä.

Järjenkäyttö sallittu

Taas pyydettiin siirtämään pöytiä ja tuoleja. Paikalla oli jo pari-kolme oman alansa työntekijää. Hommahan kuuluu meille, tietysti. Mutta mieluummin odotetaan vahtimestarin saapuvan tekemään jonkin pikku roudauksen, kuin että nostaisi itse ne pari pöytää ja tuolia. Herää kysymys onko asiassa mitään järkeä? Kenenkään selkä ei revähdä toisen kanssa yhdessä nostaessa. Mutta kun ei kuulu heille. Vierestä sitten katsotaan.

Toisaalta pitäisi olla joku ihme ajatustenlukija. On vaikea arvata miten on tarkoitus laittaa jos ei ole jätetty tietoa. Mutta onhan se mukavampi valittaa kuinka vahtimestarit ovat taas laittaneet kaikki ihan päin helvettiä.

Jotain isompaa tilaisuutta varten on ehkä jopa annettu tietoa. Silloin kyllä osataan vaatia. Ei ole mitään väliä ovatko vaatimukset mahdollisia. Mutta kun meidän työala nyt tarvitsee just sitä ja tätä ja heti!

Usein tuntuu että tarkoitus ei ole yhdessä toteuttaa tapahtumia. Tarkoitus on joillain kerätä kunnia ja saada vahtimestarit/suntiot tekemään työt. Meitä kohdellaan kuin alimpiin kasteihin kuuluvia älykääpiöitä. Kiitosta ei anneta, haukut muistetaan aina. Pitäisi varmaan "joutua" vaikka jäämään sopivasti sairaslomalle jonkin ison hässäkän alla. Siinähän sitten kimpoilisivat seinille kuinka mikään ei taas toimi. Minä sitten nauraisin partaani kotisohvalla...

Ruokarukous, tietysti!

Olin erään papin kanssa samassa kahvipöydässä. Ihan ulkopuolella työn. Hän kuitenkin oli tilanteessa se joka kahvit tarjosi kiitoksena pikku avusta.

Kun tarjoilut oli saatu pöytään, kävin tietysti heti niihin käsiksi... ...paha virhe!

Täysin luonnollisesti (hänelle) "ateria" oli ensin siunattava rukouksin. Ja minä se vaan mätin jo herkkuja suuhuni. Kunnes huomasin tilanteen ja lopetin. Sitten oli vaan odotettava että harras hetki oli ohi ja sai oikeasti ottaa pöydän antimia.

Ei asiasta mitenkään jälkikäteen puhuttu. Tulipahan vaan taas varsin tollo olo silloin tilanteessa.
En kyllä osannut odottaa mitään joten minut yllätettiin täysin ns. puskista.

Hurmoksellista lässytystä

"Pyhistä pyhimpien illassa" laulettiin tietysti ylistyslauluja. Niihin on jo korva turtunut mutta tämä kerta meni jo yli sietokyvyn.

Laulettiin sellaisella lapselle lässyttävällä äänellä säkeitä vuorotellen...

"Jeeesuus oolet iihaniiin - Jeeesuus oolet suloisiiin...".

Tuo on mitä tästä tähtihetkestä muistan. Onneksi en enempää. Tai, no sen että ilta ei meinannut loppua millään. Yhteisöhurmos oli kai niin vahva. Lopulta sain jengin pihalle ja huokaisin syvään.

Palveluksessanne, arvoisa rouva!

Olipa taas kirkkovaltuuston kokous. Siellä piti sitten syntisen suntion olla hoitamassa kahvitarjoiluja.

Muuten hyvin mutta joukkoon mahtuu aina joitakin mielestään korkeampiarvoisia osallistujia. Heidän ei tarvitse tuoda käyttämiään astioita pois pöydästä vaikka 98 % muista niin tekee. Sitten kun haen heidän kuppinsa, pitää mulkoilla vihaisesti kun häiriintyvät.

Tekisi mieli vähän ojentaa ja laukoa parit "totuudet". Jos vaikka heittäisi että: "On se nyt kumma ettei sitä losopersettä saada sen vertaa liikkeelle että edes astiat saisi tuotua pois! Luuletko olevasi joku isokin johtaja kun olet päässyt oikein kirkkovaltuustoon?" Ei kyllä taida kannattaa kun paikalla on poikkeuksetta omia esimiehiä.

Sen verran pitää asiaa viivyttää että kokous on jo menoillaan. Näin kaikki näkevät keneltä ne astiat on erikseen haettava. Eli kenen takia kokousta häiritään. Vain vähän mutta kuitenkin. Koskaan ei ole sanottu ettei saisi hakea astioita, sillä tiskit on saatava hoidettua heti eikä vasta pahimmillaan parin tunnin päästä.

Joko se tuli?

Hain postin laatikosta. Tulin takaisin sisään ja vein tulleet postit oikeisiin paikkoihin. Jo riensi pahin kaikista hallelujaa-aamen työntekijöistä kysymään tuliko jo uusi Kotimaa-lehti?

En edes muista tuliko vai ei. Mutta hänelle tulee se auringonvarmasti myös kotiin. Kiire olisi ollut kuitenkin päästä lukemaan tuota julkaisua jo töissä.

Ärsyttää juuri se ylisuperhimo-uskovaisuus mitä joillakin työntekijöillä on. Niin vahvana että vieraantuvat jo normaalista elämästä. Kaikki pyörii vain Herramme Jeesuksen Kristuksen ympärillä. Miten voisi edistää evankeliumin viestiä ja toteuttaa omalta osaltaan Jeesuksen lähetyskäskyä.

*Hmm... Lähtisikin toteuttamaan sitä vaikka Itä-Udmurtiaan ja pysyisi siellä Taivaan valtakunnan maanpinnalle laskeutumiseen saakka. Lähetystyö kun tuntuu olevan universumin tärkein asia hänelle.

Älkää tulko lähelle, en pidä teistä!

En voi mitään että tilanne on tämä. Meillä on seurakunnassa ruokailuja ja diakoniavastaanottoja työttömille. Tai vähävaraisille tai vähempiosaisille. Kuka mitenkin haluaa asian ilmaista.

Näissä tilaisuuksissa on aina vahtimestari paikalla varmistamassa ettei häiriökäyttäytymistä esiinny. Osallistujina on juoppoja, huumehörhöjä ja muuten sekaisin olevia. Yhteistä useimmille on että he haisevat. Piste. Niin vaan on. Tai sitten heillä on olevinaan asiaa heidän toiseksi parhaalle kaverilleen, srk:n vahtimestarille. Tullaan sönköttämään jotain aivan abstraktia bullshittiä. Ärsyttävää. Mustalaiset ovat oma lukunsa. Kauhea älämölö että kenellekään ei jää epäselväksi ketkä saapuivat. Lapset riehuvat ympäri taloa ilman kurin häivää. Ovat kai vähän parempia kuin muut osallistujat. Jos lasten tekemisistä huomauttaa, on heti rasisti.

Koko roskasakki saisi pitää sopivan etäisyyden. En halua olla liikaa heidän kanssaan tekemisissä. Enkä etenkään ole heidän kaverinsa. Työni hoidan ja se saa riittää. Minua ei kiinnosta tippaakaan heidän säälittävät elämänsä. Olen paha, tiedän.

Farkuissa ja tennareissa häät ja ristiäiset.

Näkee kyllä mikä on kulloisenkin perhejuhlaa viettävän ryhmän sosiaalinen ja tapakulttuurinen viitekehys.
Useimmat ovat häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa pukeutuneet yleisesti tilaisuuksiin sopivan pukeutumiskoodin mukaisesti.

Mutta sitten on tämä t-paita - lenkkitossukansa. Mikäs siinä jos perheen ja suvun arvot ovat sellaiset että tilaisuutta eivät halvenna kuluneet collegepaidat tai risat farkut yhdistettynä hevibändipaitoihin. Tietysti heidän oma asiansa. Mutta kuitenkin, syntisyydestään huolimatta, syntinen suntio kaipaisi asiallista pukeutumista. Jos ei tiedä miten pukeudutaan noihin tilanteisiin niin tietoa varmaan löytyy. Mikäli vaatekaapissa ei ole kuin arkivaatteita niin ei kai voi mitään. Luulen kuitenkin että useimmiten kyse on viitsimisestä. Etenkin kun samassa porukassa osa on siisteissä puvuissa ja joillakin sitten tätä vapaata tyyliä.

Mitähän nämä asiakkaat tuumaisivat jos suntio olisi vastaavissa tamineissa hoitamassa heidän perheensä tärkeää juhlaa?

Sama jengi on juuri heitä jotka ravaavat konfirmaatiomessusta tupakalla ja tulevat paikalle jopa krapulassa. Tähän porukkaan tosin mahtuu ns. "parempiakin" ihmisiä.

Ei kestä olla kirkossa, tupakkia on saatava!

Huomattava osa kansasta osallistuu kirkon toimintaan suunnilleen seuraavasti: omissa ja lähisukulaisten ristiäisissä, rippijuhlissa, häissä ja hautajaisissa.

Niinpä kun taas on koittanut hetki jolloin on pakko vääntäytyä sunnuntaiaamuna kirkonmäelle, ei sitä tuskaa voita lähes mikään. Sukulaisuus kuitenkin velvoittaa.

Konfirmaatiomessu kestää kauan, papit löpisevät pitkät tarinat, on saarnaa, konfirmointia ja ehtoollista. Välillä veisataan virttä toisen perään, on noustava ylös tai esitettävä rukoilevaa. Eihän sitä voi kestää ilman että välillä pääsee ulos tupakalle...

Jonakin päivänä syntinen suntio vielä sulkee jokaisen heistä sinne ulos, koko messun loppuajaksi. Häiriö on melkoinen kun ovet käyvät ja pulistakin tietysti pitää.

Jo nyt on perkele ettei siellä jakseta istua sitä puoltatoista tuntia paikoillaan! Ei pitäisi edes tulla jos ei pysty. Samaan kategoriaan kuuluvat krapulaiset joita myös konfirmaatioissa näkee. Pysyisivät kotona, eivätkä menisi edes sinne juhliin häpäisemään itseään!

Kolehtia,kolehtia, antakaa rahaa, rahaa tänne heti!

Kolehtia kerätessä välillä miettii että pitääkö "joka ikisessä" tapahtumassa olla haavi kädessä kerjäämässä ihmisiltä rahaa. Hihhulikerhon kokoontumisessa ei välttämättä ole hurskaita paikalla tusinaakaan mutta melkein aina pitää haavia kierrättää.

Ainakin syntistä suntiota hävettää olla tämän rahankerjuun välikappale tuollaisissa tapauksissa. Etenkin kun joskus näkee että kaikilla osallistujilla ei olisi varaa ja siten halua antaa vähästään. Mutta eivät voi olla jotain laittamatta. Sekin on nähty että ihminen poistuu tilaisuudesta kun aletaan puhua kolehdin keruusta.

Raamatun tulkintaa.

Nämä ovat kyllä mestareita. Asia kuin asia saadaan käännettyä oman mielen mukaiseksi kun sitä hetki "tulkitaan".

Mikä tahansa raamatun kohta voidaan selittää aina omiin tarpeisiin sopivaksi. Ilmankos edes maailman kristilliset uskontokunnat eivät pääse sopuun asioista kun aina niitä on tulkitsemassa ihmiset. Jumalan pitäisi varmaan hiukan päivittää vanhaa kirjaa tai antaa siihen selvät ohjeet mitä milläkin tänä päivänä tarkoitetaan.

Niin kauan kuin ei ole yhtä ylimaallista Jumalan ilmoittamaa totuutta, jatkuu meno ennallaan. Eli jokainen "keksii itse oman herran, mielessänsä kuvitelman..." Niinpä on erityisesti toisten ihmisten elämää sitten hyvä arvostella. Kuinka joku onkin niin huono kristitty. Tai ei ainakaan usko oikein. Etenkin kun itse on tietysti niinsanottu kunnollinen, lähes valan tehnyt uskovainen. Vaikka sitten ulkokultainen ja kaavoihinsa kangistunut.

Pappi tunsi tuskaa.

Oli aika jolloin ehtoollisia taas vietettiin liki sarjassa. Edellisen messuamisen jäljiltä alttarikaiteen taakse oli tippunut pisaroita ehtoollisviinistä. Pappi sitten avautui syntiselle suntiolle ja pyysi pyyhkimään ne sieltä pois ennen seuraavaa ehtoollisenjakoa. Hänestä tuntui niin pahalta kun olisi pitänyt kävellä Jeesuksen veren päällä. Pakkohan ne pisarat oli pyyhkiä. Minusta lattiasta irtosi ihan vaan viiniä.

Kuka ansaitsee ehtoollisen?

Seurakunnan paimen esitti mielipiteensä. Olisi hyvä jos syntinen suntiokin osallistuisi aina ehtoolliselle kun sitä yhdessä vietetään. Aikani kuuntelin tuota valitusta. Sitten jostain minulle valkeni asiaa käsittelevä raamatun kohta. Kyseessä siis 1. Kor. 11, 27-29.

Kun asiaan taas palattiin niin vedin tuon ässänä hihasta. Mutta eipä kelvannut sekään. Hänen kommenttinsa oli ettei asiaa pidä niin tulkita. -Miten sitten?

Herran Pyhää Ehtoollista.

Hieman liioitellen, joka hurskaan pikkupiirin kokouksiin tungetaan nykyisin ehtoollisen vietto. Ainakin jos on kyseessä joku hiemankaan merkittävämpi kirkkovuoden aika eli vaikkapa pääsiäinen tai joulu. Silloin saa suntio laittaa kirkkoon viinit ja kipot ja öylätit valmiiksi vähän väliä. Milloin on eläkeläisten piirin kokoontuminen tai mikä lie muu porukka.

Jostain tuo on vuosien saatossa tullut. Aikanaan osa jumalanpalveluksista oli ihan tavallisia ilman ehtoollisia. Nykyisin jumalanpalvelus on messu ja messussa on aina ehtoollinen. Harvemmin selviää ilman. Luultavasti pitkäperjantai on ainut varma.

Eikö nykyinen koko ajan tehtävä käytäntö syö arvoa tilanteelta? Siinä kun nautitaan kertoman mukaan "Jeesuksen verta ja ruumista meidän edestämme annettuna". Liian usein ainakin syntisen suntion mielestä. Hän kun joutuu koko kattauksen ja tiskit hoitamaan. Muu jengi sitten ottaa hurmoksella vastaan saamansa tarjoilun.

Kyllä kirkkoherra tietää!

Aikoinaan aloittaessani nämä työt ilmaisi kirkkoherra toiveensa nähdä minua mukana seurakunnan toiminnassa muulloinkin kuin työtehtävissä.

Lisäsi vielä että näitä töitä olisi vaikea tehdä ns. "puolella sydämellä". Liekö väärässä vai ei mutta kolmasosakin on tuntunut riittävän ihan hyvin.

Kyllä Herra pitää omistaan huolen!

Himohihhulin elämä on helppoa. Ei tarvitse huolehtia mistään. Kunhan yrittää elellä parhaansa mukaan niinkuin oma uskonnollisuus määrää. Lopusta huolehtii Herra.

Tapahtuipa elämässä sitten ihan mitä tahansa niin aina se on ollut Herran tahto. Olivat tapahtumat sitten hyviä tai huonoja. Tai huonoja ei tietysti ole olemassakaan koska ikävätkin asiat ovat osa Herran suurta suunnitelmaa juuri kyseisen henkilön kohdalla.

Eräs mielenkiintoinen näkökanta on sekin mikä helposti tulee näiltä ihmisiltä. Eli kaverini oli työttömänä ja hänetkin tunteva hihhuli kysyi minulta että vieläkö tämä kaveri on töitä vailla? Kerroin että onpa hyvinkin. Tähän hihhuli vastasi että jospa XXXXX kävisi kirkossa niin hänkin varmaan saisi nopeammin töitä. Vakavissaan sanoi. -Ei jumalauta...!

Kerroin tietysti kaverilleni. Luulen että hän ei sen kummemmin lisännyt hartaudenharjoitustaan. Sai kuitenkin vähän myöhemmin ihan hyvän työn. Liekö pimeän puolen ansiota sitten.